Lehdistötiedote 10.7.2020

Ennennäkemätön ultrapitkä vaelluskilpailu Lapissa elokuun alussa

Noin 500 kilometrin mittaiseen Lapland Wilderness Challengeen osallistuu niin huippukuntoisia seikkailu-urheilijoita kuin tavallisia retkeilijöitä Suomesta ja ulkomailta.

Lapland Wilderness Challenge on vaellussuunnistuskilpailu, jossa osallistujien tavoitteena on ehtiä viiden vuorokauden aikana mahdollisimman pitkälle 500 kilometrin mittaisella suunnistusradalla. Kilpailu käydään 2–5 henkilön joukkueina kolmessa sarjassa: miehet, naiset ja sekasarja.

1.–6.8.2020 järjestettävään kilpailuun on ilmoittautunut tätä kirjoitettaessa 120 henkilöä (41 joukkueessa). Suomalaisten lisäksi ilmoittautuneita on Latviasta, Britanniasta ja Venäjältä, joskin koronarajoitusten takia todennäköisesti vain latvialaiset pääsevät mukaan.

Kilpailu käydään Vätsärin ja Kaldoaivin erämaa-alueilla eli aivan Suomen syrjäisimmässä kolkassa Inarin ja Utsjoen kuntien alueella. Kilpailussa ei ole huoltoa, joten osallistujien pitää kantaa itse kaikki viiden vuorokauden aikana tarvitsemansa varusteet.

LWC 2020 Kartta pressitiedotteeseen

Radan pituus on linnuntietä 410 kilometriä ja lyhyintä mielekästä reittiä pitkin noin 500 kilometriä. Jos yksikään joukkue ei ehdi koko rataa määräajassa, voittaa se joka ehtii pisimmälle, eli löytää eniten rasteja ja tulee määräajassa maaliin. Jos useampi joukkue löytää yhtä monta rastia, voittaa aikaisemmin maaliin tullut.

Kilpailun ennakkosuosikkijoukkueet ovat hyvin erilaisia. Omjakonin Heikki Hihnala ja Jaakko Soivio ovat esimerkiksi voittaneet Yukon-joella suoritetun 1 600 kilometrin melontakilpailun. Karens pizzan kickbike-maailmanennätysmies Alpo Kuusisto on muun muassa potkulautaillut Tour de Francen. Raivoeemelien Manu Humppi on rogainingin (24 tunnin suunnistus) suomenmestari kuten myös Aivan raato -joukkueen Jussi Ernamo ja Mikael Lamberg. Sekasarjassa kilpailevan mutta yleiskilpailunkin voitosta taistelevan Marsujen Juha Lehtonen on muun muassa Kalevan Kierroksen voittaja.

Mukana on myös joukkueita, joissa on isä ja poika tai äiti ja tytär.

Viiden kisavuorokauden aikana voi tapahtua ja todennäköisesti tapahtuukin suuria yllätyksiä, sillä Lapland Wilderness Challengen kaltaisesta kilpailusta ei kenelläkään ole vielä kokemuksia. Samanlaista kilpailua ei ole tiettävästi järjestetty aiemmin. Kilpailun esikuvat ovat Yhdysvalloissa käytävät legendaarisen vaativat Alaska Mountain Wilderness Classic ja Barkley Marathons. Suomen-kilpailussa matka on kuitenkin näitä pidempi.

Kilpailua voi seurata suorana tapahtuman nettisivuilla, sillä jokaisella joukkueella on gps-paikannin, joka lähettää sijainnin seurantajärjestelmään viiden minuutin välein – mikäli joukkue vain on matkapuhelinverkon peittoalueella. Kisan aikana tietoa saa kätevästi myös sosiaalisesta mediasta, kaikkein parhaiten merkitsemällä itsensä kiinnostuneeksi kisan Facebook-tapahtumasta.

Kilpailun järjestää maastokilpailujen järjestämiseen erikoistunut Metsäreitti ry.

Kisasivut: laplandchallenge.net
Metsäreitti ry: metsareitti.net
Facebook: facebook.com/events/376204256584030/
Twitter: @LaplandWild
Instagram: @laplandwild

Tiedotus ja mediayhteydet:
Kilpailunjohtaja Jouni Junkkaala
040 342 4493
jouni.junkkaala@gmail.com

Contact form

 

Calazo-logo-160x100

 

Ukuit-logo-160x100